Tehoa työllisyys- ja työvoimapolitiikkaan

Kokoomuksen Talouspoliittinen Seura ry                   KANNANOTTO

Vapaa julkaistavaksi 10.11.2004

TEHOA TYÖLLISYYS- JA TYÖVOIMAPOLITIIKKAAN

Suomen kansantalous on merkittävien haasteiden edessä. Globalisaation nopeutuessa työpaikat uhkaavat siirtyä yhä enenevässä määrin halpojen työvoimakustannuksen maihin. Myös väestön nopea ikääntyminen aiheuttaa jo lähimmän kymmenen vuoden sisällä suuria paineita julkisen talouden kantokyvylle. Näihin haasteisiin voidaan vastata vain vahvistamalla taloudellisen kasvun perusteita, mikä edellyttää tuottavuuden ja työllisyyden tuntuvaa lisäämistä. Seuraavassa Kokoomuksen Talouspoliittisen Seuran teesit näihin haasteisiin vastaamiseksi:

• Työllisyysaste on nostettava mahdollisimman nopeasti 75 prosenttiin ja työttömyys painettava enintään viiteen prosenttiin.

• Julkisen tutkimus- ja kehitystoiminnan voimavaroja on kasvatettava keskeisten toimialojen kannalta tärkeillä aloilla. Strategista perustutkimusta on vahvistettava osana innovaatiopolitiikkaa. Yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen yhteistoimintaa on edistettävä sovitun työnjaon pohjalta.

• Lisäämällä toimiala- ja yrityskohtaista sopimista työehdoista luodaan nykyistä paremmat edellytykset erityisesti työvaltaisen tuotannon ja palveluelinkeinojen kasvulle ja työpaikkojen säilymiselle.

• Verotuksen lieventäminen pitkäjänteisesti on keskeistä hyvän työllisyyskehityksen turvaamiseksi. Tämä edellyttää, että palkkaverotuksessa ylin marginaalivero alennetaan alle 50 prosenttiin ja yhteisöverokanta 20 prosenttiin.

• Yrittämisen motiivia on vahvistettava. On kannustettava sekä uusien yritysten perustamista että pienten ja keskisuurten yritysten kasvua. Työhönottoon ja työsuhdeasioihin liittyvät riskit ja monimutkaisten säännösten viidakko on purettava.

• Nykyisen, tehottomaksi käyneen ns. aktiivisen työvoimapolitiikan sijaan tarvitaan työvoimapolitiikkaa, jossa korostuvat ennakoiva ote ja hyvä yhteistyö yritysten ja muiden työyhteisöjen sekä niiden henkilöstön kanssa. Työvoimapolitiikka on selvemmin erotettava sosiaalipolitiikasta.

• Nuorisoasteen koulutuksen kaikilla tasoilla ja aikuiskoulutuksessa on lisättävä työelämän haasteisiin vastaavia, innovatiivisuutta edistäviä ja ajantasaisia opetussisältöjä.

• Työttömyysturvan kannustavuutta on lisättävä ja sen käyttöä jatkuvana ja yleisenä toimeentulotukena vähennettävä. Ansiosidonnainen päiväraha on syytä porrastaa keston perusteella ja työmarkkinatuen maksamisen tulee tietyn ajan jälkeen edellyttää osallistumista koulutukseen, työharjoitteluun tai kuntoutukseen. Myös työnantajille maksettavan työllistämistuen on oltava vastikkeellista.

TEHOA TYÖLLISYYS- JA TYÖVOIMAPOLITIIKKAAN - TAUSTAMUISTIO

Lähivuosien väestökehitys ja elinkeinoelämän kansainvälistyminen asettavat suuria vaatimuksia talous- ja työllisyyspolitiikalle. Työttömyyden laajuudesta huolimatta osaavan työvoiman saatavuus uhkaa vaikeutua ja muodostua kasvun esteeksi. Työttömyys on – epäonnistuneen työvoimapolitiikankin vuoksi – muuttunut osin rakenteelliseksi. Ikääntyminen ja eläkkeelle siirtyminen vähentävät työvoiman tarjontaa ja samalla lisäävät kysyntää monilla aloilla.

Hyvinvointiyhteiskunnan turvaamiseksi on työllisyysaste nostettava mahdollisimman nopeasti 75 prosenttiin ja työttömyys painettava enintään viiteen prosenttiin. Tähän pääsemiseksi tarvitaan ennen muuta yrittäjyyttä, luovuutta ja osaamista, joita Suomessa löytyy runsain mitoin, kunhan niitä tuetaan kasvuhakuisella talouspolitiikalla ja tehokkaalla työvoimapolitiikalla ja kunhan yritysjohto sekä muut työyhteisöissä johtavissa asemassa olevat ryhtyvät entistä yleisemmin ja taitavammin soveltamaan elinikäisen oppimisen, ikäjohtamisen ja yhteistyön hyviä malleja ja noudattamaan muutenkin kaukonäköistä henkilöstöpolitiikkaa.

Yritysten ja koko Suomen talouskasvu perustuu vahvaan ja monipuoliseen osaamiseen ja tuottavuuden kehitykseen, joita hyvä työllisyyskehitys tukee ja joita se myös edellyttää. Tuottavuuden kasvu on välttämätöntä talouden kaikilla osa-alueilla, ei vähiten julkisella sektorilla. Tuottavuuden jatkuva parantaminen, arkipäivän rationalisointi, edellyttää paitsi luovuutta, myös uskallusta karsia tarpeetonta työtä. Siksi henkilöstön luottamus uuden työn löytymiseen entisen tilalle on tuottavuuden ja yritysten kilpailukyvyn kannalta tärkeää. Maassamme tulee olla tarjolla työtä yhtä hyvin käden taitoja tai palvelualttiutta omaaville ihmisille kuin korkean teknologian huippuosaajille myös tulevina vuosina.

Suomen menestymisen edellytyksenä on korkeatasoinen osaaminen ja tutkimus. Siksi investointeja tutkimukseen ja tuotekehitykseen on lisättävä ja suunnattava Suomen kannalta tärkeille aloille ja strategiseen perustutkimukseen. Ammattikorkeakoulujen tehtävänä on osaajien kouluttaminen työelämän tehtäviin ja yliopistojen teoreettisen perustiedon lisääminen. Ammattikorkeakoulujen ei tule kilpailla tiedekorkeakoulujen kanssa vaan toimia yhteistyössä sovitun työnjaon mukaisesti.

Keskitetyt tulosopimukset ovat pitäneet työvoimakustannukset ja kilpailukyvyn keskimäärin kohtuullisina. Niissä ei kuitenkaan ole riittävästi voitu ottaa huomioon eri toimialojen ja yritysten välisiä tuottavuuseroja. Siksi ne ovat osaltaan kasvattaneet rakenteellista työttömyyttä. Erityisesti tähän on vaikuttanut ns. solidaarinen palkkapolitiikka. Lisäämällä toimiala- ja yrityskohtaista sopimista työehdoista ja tulopolitiikan yleistä joustavuutta on mahdollista luoda paremmat edellytykset erityisesti työvaltaisen tuotannon ja palveluelinkeinojen kasvulle ja työpaikkojen säilymiselle myös matalasuhdanteissa. Palkanmuodostuksen, verotuksen ja etuusjärjestelmien kokonaisuus on muokattava työntekoa, osaamista ja tuottavuutta edistäväksi. Palkkojen ja muiden työvoimakustannusten muutokset tulee toteuttaa siten, että kysynnän ja tarjonnan tasapaino toteutuu valtakunnallisesti ja alueellisesti. Yritysten sopeutumiskyvylle on luotava sijaa, jotta työllisyys ja turvallisuus paranisivat.

Verotuksen lieventäminen pitkäjänteisesti on tärkeää hyvän työllisyyskehityksen turvaamiseksi. Kokonaisveroaste ei saa nousta, sillä muutoin emme pärjää kansainvälisessä verokilpailussa. Työnteon verotuksen keventämistä ja palkkasivukulujen alentamista on jatkettava ilman, että muita veroja tai maksuja samalla kiristetään, kuten usein on tehty. Kireä palkkaverotus on ristiriidassa työllisyystavoitteen ja korkean osaamisen strategian kanssa. Palkkaverotuksen rakenteellisen ongelman korjaus tulee aloittaa heti ja vaalikauden loppuun mennessä myös ylin marginaalivero on saatava painettua alle 50 prosenttiin.

Suomen asema yritysten kotipaikkana paranee yritysveroratkaisujen jälkeen. Yhteisöverokannan lasku 26 %:iin tukee verotulojen kertymää Suomeen ja yritysten pysymistä Suomessa. Uusissa EU:n jäsenvaltioissa toteutetut veronalennukset asettavat kuitenkin kyseenalaiseksi sen, onko nyt toteutettu verokanta-alennus riittävä. Yritysten työllistämisedellytysten parantamiseksi yhteisöverokanta tulee alentaa 20 prosenttiin. Samalla osinkoverotuksen epäkohdat on korjattava.

Yrittämisen motiivia on vahvistettava. On kannustettava sekä uusien yritysten perustamista että pienten ja keskisuurten yritysten kasvua. Työhönottoon ja työsuhdeasioihin liittyvät riskit ja monimutkaisten säännösten viidakko estävät lisähenkilöstön palkkaamista etenkin pieniin yrityksiin. Näitä esteitä on purettava. Erityisen ajankohtaista on varmistaa sukupolvenvaihdosten toteutuminen yrityksissä niin, että yrityksen toiminta jatkuu häiriöittä. Yrittäjyyskasvatusta ja -koulutusta sekä neuvontapalveluja on kehitettävä. Tärkeintä on kuitenkin muuttaa yhteiskunnan perusilmapiiriä yrittämistä, riskin ottamista ja työntekoa suosivaksi sekä myös epäonnistumiset ja virheet hyväksyväksi. Julkinen hallinto voisi aloittaa itsestään.

Työvoima- ja koulutuspolitiikkaa on tarkasteltava työllisyyden kannalta yhtenä kokonaisuutena. Siinä tarvitaan uutta otetta. Nykyisen, tehottomaksi käyneen ns. aktiivisen työvoimapolitiikan sijaan tarvitaan proaktiivista työvoimapolitiikkaa, jossa korostuvat ennakoiva ote ja hyvä yhteistyö yritysten ja muiden työyhteisöjen sekä niiden henkilöstön kanssa. Yritysten ja muiden työyhteisöjen osaamistarpeiden ennakoimiseksi ja niitä vastaavan koulutuksen toteuttamiseksi on luotava monitahoinen yhteistyö työhallinnon, kuntien, oppilaitosten ja yritysten kesken. Työvoimakoulutuksen ja muiden työvoimapalvelujen tulee tarpeen mukaan kohdistua entistä enemmän myös työssä oleviin. Näin voidaan helpottaa elinkeinorakenteen muutoksia ja parantaa työntekijöiden muutosturvaa. Työvoimapolitiikka on erotettava nykyistä selvemmin sosiaalipolitiikasta ja siinä on painotettava osaamista ja yksilöllisiä ratkaisuja työllistymisen esteiden poistamiseksi. Työttömyyden ”oireenmukaisen” hoitamisen sijasta on pyrittävä työttömyyden ja osaajapulan ennalta ehkäisyyn. Pitkien työttömyysjaksojen tilapäisen katkaisun ja tilastojen kaunistelun sijasta on pyrittävä työttömien sijoittamiseen avoimilla työmarkkinoilla avautuviin työpaikkoihin.

Työvoimapolitiikan vaikuttavuutta työttömien työllistymiseen avoimille työmarkkinoille ja osaavan työvoiman saatavuuteen on parannettava. Työhallinnossa käytetyt tulosjohtamisen tavoitteet on uusittava tähän suuntaan kannustaviksi. Keskeistä on parantaa työvoimatoimistojen palveluja avoimilta työmarkkinoilta työtä tai paikanvaihdosta hakeville henkilöasiakkaille sekä työnantajille. Tähän päästään toimialakohtaisen erikoistumisen ja yritysyhteistyön kehittämisen kautta. Julkisten työvoimapalvelujen ohella tarvitaan henkilöstö- ja koulutusalan yritysten panosta yhteistyössä.

Nuorisoasteen koulutuksen kaikilla tasoilla sekä yhä tärkeämmäksi muuttuvassa aikuiskoulutuksessa on lisättävä muuttuvan työelämän haasteisiin vastaavia, innovatiivisuutta edistäviä ja ajantasaisia opetussisältöjä. Oppilaitosten ja korkeakoulujen määrärahat on mitoitettava niiden työllisyystulosten eikä oppilasmäärien perusteella. Työelämän tarpeista lähtevän koulutuksen muotoja on kehitettävä ja niiden käyttöä on lisättävä. Työvoimapoliittista koulutusta on suunniteltava ja toteutettava nykyistä enemmän ns. yhteishankintana yritysten kanssa. Tarvitaan koulutuksen tarkempaa yksilö- ja yrityskohtaista räätälöintiä.

Työllistämistuet on muutettava vastikkeellisiksi ja niillä keinottelu sekä niiden aiheuttamat kilpailun vääristymät on estettävä minkä jälkeen tukien käyttöä yrityssektorilla voidaan laajentaa. Vastikkeellisuus merkitsee sitä, että työnantaja toteuttaa yhteistyössä työvoimatoimiston kanssa todettujen työllistymisesteiden poistamiseksi tarpeellisen koulutus-, kuntoutus- tms. ohjelman. Tukiin käytettyjen määrärahojen suuntaaminen tällaisiin ohjelmiin avaisi merkittäviä uusia mahdollisuuksia rakenteellisen työttömyyden torjumisessa.

Työttömyysturvan kannustavuutta on lisättävä ja sen käyttöä jatkuvana ja yleisenä toimeentulotukena vähennettävä. Työmarkkinoiden käytettävissä olemisen on oltava työvoimapalvelujen ja työttömyysturvaetuuksien saamisen edellytyksenä. Työvoimatoimistojen ja uusien palvelukeskusten on päästävä hyvään keskinäiseen työnjakoon. Kukin asiakas on ohjattava hänelle parhaiten soveltuviin palveluihin yksityiskohtaisen ja monipuolisen palvelutarvearvion perusteella.

Työttömyysturvaetuuksien kestolle on asetettava selkeät rajat ja niiden ehtojen tulee kannustaa työnhakuun, liikkuvuuteen ja koulutukseen. Esimerkiksi työmarkkinatuen maksamisen ehtona tulee tietyn määräajan jälkeen olla, että henkilö osallistuu koulutukseen, työharjoitteluun, kuntoutukseen tms. toimenpiteisiin. Ansiosidonnaisen päivärahan määrä on syytä porrastaa niin, että työttömyyden alkuvaiheessa se on nykyistä korkeampi, mutta supistuu työttömyyden jatkuessa. Myös ns. työssäoloehtoa on tarkistettava niin, että työvoimapoliittisiin toimenpiteisiin osallistuminen ei vaikuta päivärahaoikeuteen. Tämä on tarpeen, jotta päästään irti työttömien kierrätyksestä ja jotta toimenpiteiden työllisyysvaikutus paranee.