Uuteen kasvukeskus- ja kuntapolitiikkaan
Kokoomuksen Talouspoliittinen Seura ry
Kasvu- ja elinkeinopoliittinen työryhmä 15.2.2005
Yhteenveto
UUTEEN KASVUKESKUS- JA KUNTAPOLITIIKKAAN
KASVUKESKUSPOLITIIKKA
Suomi on laaja ja harvaanasuttu maa. Kallis infrastruktuuri ja logistiikka sekä hankala ilmasto vähentävät Suomen kiinnostavuutta globalisoituvassa maailmassa. Koko maan menestyminen edellyttää, että Helsingin seutu Suomen metropolina on kansainvälisesti kilpailukykyinen muiden metropolien kanssa ja että muut kasvukeskukset ovat elinvoimaisia alueensa keskuksia. Raportissa esitetään metropolialueen ja muiden kasvukeskusten toimintaedellytysten parantamista. Niiden on saatava omaan käyttöönsä riittävä osuus tuottamistaan verovaroista.
Metropolialueen nyt hajallaan toimivien tutkimus- ja osaamisyksiköiden suuri potentiaali on hyödynnettävä perustamalla kansainvälinen tiedepuisto ulkomaisia yrityksiä houkuttelemaan.
Raportti esittää alueellistamisen rajoittamista, koska se henkilöstövaikeuksien vuoksi heikentää siirrettävän yksikön toimintaa ja osaamista pitkäksi aikaa. On pyrittävä osaamisen parantamiseen.
Metropolialueen ja muiden kasvukeskusten yliopistot ovat avainasemassa uuden tiedon ja huippuosaamisen tuottajina. Raportissa esitetään toimia yliopistojen kansainvälisen tason nostamiseksi. Resursseja on lisättävä erityisesti strategisilla, Suomen kannalta tärkeillä perustutkimuksen ja opetuksen aloilla. Saman paikkakunnan yliopistot on yhdistettävä monialaisempien ja kansainvälisesti vahvempien yliopistojen luomiseksi. Raportissa esitetään myös ammattikorkeakoulujen toiminnan tehostamista ja tason nostamista, yhdistämällä niitä riittävän suuriksi yksiköiksi ja lisäämällä niiden
yhteistyötä yliopistojen ja yritysten kanssa.
KUNTAPOLITIIKKA
Uuden kuntapolitiikan lähtökohdaksi raportissa tarkastellaan Suomen eri alueiden työpaikka- ja väestökehitystä. Tietoyhteiskunnassa uudet työpaikat ovat keskittyneet ja keskittyvät kasvukeskuksiin varsinkin taloudellisen kasvun aikana. Muualla työpaikat vähentyvät. Seurauksena on kasvukeskusten asukasmäärän kasvu ja asukasmäärän väheneminen muualla.
Tilastokeskuksen uusin ennuste ennakoi väestön keskittyvän edelleen. Harvaan asutulla maaseudulla (129 kuntaa), väestö vähenee v. 2030 mennessä neljäsosalla. Lasten (0-18 v.) määrä puoliintuu ja väestöstä lähes puolet on yli 65-vuotiaita. Ydinmaaseudulla (180 kuntaa), väestö vähenee yli 10 % ja lapsia on neljännes vähemmän. Kolmasosa on 65 vuotta täyttäneitä. Kasvukeskusseutukuntien väestö kasvaa noin 15 %. Lasten määrä säilyy, ja 65 vuotta täyttäneitä on 20 %.
Suomen kuntarakenne on vanhentunut. Yli puolessa kunnista asukkaita on alle 5 000. Kunnan peruspalveluiden taloudellinen ja laadukas hoitaminen edellyttää huomattavasti suurempaa väestöpohjaa. Nyt pienten kuntien taloudellinen ja poliittinen itsehallinto jakaa päätösvallan liian pieniin yksiköihin, mikä nostaa kustannuksia ja huonontaa palveluita. Yli kolmessasadassa kunnassa joudutaan asukasmäärän jatkuvasti vähentyessä ja väestön ikääntyessä suuriin vaikeuksiin. Kuntayhteistyö
on lisääntynyt käytännön pakosta, mutta kehitys on aivan liian hidasta ja takkuilevaa.
Tanskassa on parhaillaan menossa kuntauudistus. Kuntien lukumäärä, joka nyt on 275, putoaa sataan ja kunnassa tulee olla vähintään 20 000 asukasta. Raportissa todetaan, että myös Suomessa on välttämätöntä nopeasti vähentää kuntien määrää ja järjestellä tehtävät uudelleen. Muuten Suomi näivettyy, kun maan resurssit hajautuvat tehottomasti, eivätkä metropolialue ja muut kasvukeskukset pysty toimimaan riittävän vahvoina vetureina.
Raportissa esitetään, että aluepolitiikassa toiveajattelun sijaan otetaan lähtökohdaksi ennakoitavissa oleva todellinen kehitys. Vaikeuksissa olevien alueiden kunnallispolitiikan päätehtäväksi tulee nostaa pienenevän infrastruktuurin suunnittelu ja hallinta.
Raportissa suositellaan kuntauudistuksen pohjaksi seutukuntajakoa täydennettynä työssäkäyntialueita koskevilla tiedoilla. Uusien kuntien koon tulisi olla yli 20 000. Vain nopealla kuntauudistuksella voidaan turvata tasokas peruskoulutus, ajanmukainen sairaan- ja terveydenhoito, tyydyttävät sosiaali- ja kulttuuripalvelut sekä seutukuntien tuotannon ja työllisyyden säilyminen.
--
Kokoomuksen Talouspoliittinen Seura ry
Kasvu- ja elinkeinopoliittinen työryhmä
UUTEEN KASVUKESKUS- JA KUNTAPOLITIIKKAAN
1. Raportin lähtökohdat ja tavoitteet
2. Kasvukeskuksista vetureita
Innovaatiojärjestelmään investoitava
Toimenpide-esitykset 1- 4
Helsingin seutu kansainvälisesti kilpailukykyiseksi metropoliksi
Toimenpide-esitykset 1- 6
Muut kasvukeskukset oman alueensa vetureiksi
Toimenpide-esitykset 1- 7
3. Kuntarakenteen muuttaminen välttämätöntä
Suomen kuntarakenne on vanhentunut
Alueiden ja kuntien kehityksessä tunnustettava tosiasiat
Kunnat eivät enää kykene hoitamaan velvoitteitaan
Seutukunnista ja työssäkäyntialueista uusi kuntajaon perusta
Tarvitaan nopeita toimenpiteitä
Toimenpide-esitykset 1- 6
Liitteet 1- 6 (liitteisiin kuuluvat kuvat ja grafiikka puuttuvat)
__________________________________________
Kokoomuksen Talouspoliittisen Seuran Kasvuryhmä:
Ilkka Arvola, Jere Lahti, Henrik Lundsten, Erkki Pihkala, Martti Tiuri (pj), sihteeri Jukka Manninen
--
1. RAPORTIN LÄHTÖKOHDAT JA TAVOITTEET
Globalisaation seurauksena Suomi on joutunut vaativien haasteiden eteen. Pääministerin globalisaatiotyöryhmän 9.11.2004 antaman selvityksen Osaava, avautuva ja uusiutuva Suomi mukaan "teknologian kehitys, globalisaatio ja väestön ikääntyminen merkitsevät pysyviä muutoksia lähes kaikille yhteiskunnan ja talouden sektoreille". Selvityksessä todetaan, että sopeutuminen nopeasti muuttuvaan kilpailuun ja avautuvien mahdollisuuksien hyödyntäminen edellyttävät rohkeutta ja visionäärisyyttä niin yhteiskunnan kuin talouden päätöksentekijöiltä.
Tässä uutta kasvukeskus- ja kuntarakennepolitiikkaa koskevassa raportissa pyritään asioiden rohkeaan ja visionääriseen käsittelyyn ja tehdään ehdotuksia toimista, jotka ovat tarpeen, jotta Suomi selviäisi ja voisi käyttää maailman muutosta hyväksi.
Globalisaatiotyöryhmän mukaan hyvin toimiva innovaatiojärjestelmä on keskeinen Suomen tulevaisuuden kannalta. "Globaalin kilpailun oloissa Suomen menestymisen perusehtoja ovat osaaminen, huipputekniikan kehittäminen ja sen soveltaminen eri sektoreilla." Tässä raportissa todetaan, että ratkaisevassa asemassa uuden tiedon, osaamisen ja huipputekniikan tuottajina ovat kasvukeskusten yliopistot ja soveltajina maan ammattikorkeakoulut ja yritykset. Raportissa esitetään toimia innovaatiojärjestelmän vahvistamiseksi.
Globalisaatiotyöryhmä ei puuttunut aluepolitiikan ja kuntarakenteen muutostarpeisiin. Niiden on oletettu tulleen selvitetyiksi hallituksen aluepoliittisessa selonteossa ja alueellistamisohjelmassa.
Tässä raportissa todetaan nykyinen aluepolitiikka ja alueellistaminen vääränsuuntaisiksi globalisaation haasteisiin vastaamisen kannalta. Tarvitaan uutta kasvukeskus- ja kuntarakennepolitiikkaa. Raportissa perustellaan uudistusten välttämättömyyttä ja esitetään toimia kasvukeskusten ja kuntarakenteen
kehittämiseksi.
2. KASVUKESKUKSISTA VETUREITA
Suomi on laaja ja harvaanasuttu maa. Kallis infrastruktuuri ja logistiikka sekä hankala ilmasto vähentävät Suomen kiinnostavuutta globalisoituvassa maailmassa. Koko maan menestyminen edellyttää vetovoimaista metropolia, joka on kansainvälisesti kilpailukykyinen sekä muita elinvoimaisia kasvukeskuksia, jotka toimivat alueellisina keskuksina. Metropolin ja muiden kasvukeskusten kehitys on vaarantunut, kun liian suuri osa niiden itsensä tarvitsemista resursseista on siirretty ja siirretään muualle maahan. Samalla on globalisaation edetessä vaarannettu koko Suomen tulevaisuus.
Tarvitaan uutta metropoli- ja kasvukeskuspolitiikkaa, joka tunnustaa kasvukeskusten merkityksen ja pyrkii niiden määrätietoiseen kehittämiseen.
Innovaatiojärjestelmään investoitava
Uuden kasvukeskuspolitiikan lähtökohta on kasvukeskusten tärkeä osuus innovaatiojärjestelmän toiminnassa. Globalisaatiotyöryhmän mukaan "globaalin kilpailun oloissa Suomen menestymisen perusehtoja ovat osaaminen, huipputekniikan kehittäminen ja sen soveltaminen eri sektoreilla". Kasvukeskusten yliopistot ovat ratkaisevassa asemassa uuden tiedon ja huippuosaamisen tuottajina. Maan ammattikorkeakoulut ja yritykset toimivat puolestaan tiedon ja osaamiseen soveltajina yhteistyössä yliopistojen kanssa.
Innovaatiojärjestelmän vahvistaminen edellyttää lisäpanostusta yliopistoihin. Globalisaatiotyöryhmän mukaan Suomen "korkeakoululaitos ei kaikilta osin pysty laadullisesti kilpailukykyisten huippuosaajien kouluttamiseen; erityisesti teknisillä aloilla on jääty jälkeen kansainvälisestä tasosta". Lausumaa tukee marraskuussa 2004 julkaistu kansainvälinen selvitys maailman 200 parhaasta yliopistosta. Helsingin yliopisto on sijalla 129 ja Teknillinen korkeakoulu (TKK) sijalla 176. Euroopan
tekniikan yliopistoista TKK on viimeistä edellinen (Liite 1, taulukko 1).
Suomen Akatemian selvitys eri tieteenalojen tasosta Suomessa ja muissa OECD-maissa vahvistaa teknillisten tieteiden ja luonnontieteiden jääneen jälkeen. Muilla tieteenaloilla Suomi on sijoilla 3-6, mutta luonnontieteissä sijalla 12 ja teknillisissä tieteissä sijalla 16 (Liite 1, taulukko 2).
Perussyynä tekniikan ja luonnontieteiden jälkeenjääneisyyteen Suomessa on alan opiskelijamäärän suuri lisäys voimavaroja vastaavasti kasvattamatta. Tekniikan yliopistoihin otettiin uusia opiskelijoita vuoteen 1985 asti vuosittain 2 000 ja vuodesta 1998 alkaen jo 4 250. Opettajien vajaus on suuri (Liite 1, taulukko 3). Lisäksi laboratoriolaitteistojen jälkeenjääneisyys ja laboratoriohenkilökunnan puute rajoittavat erityisesti kokeellista perustutkimusta.
Teknilliset tieteet, luonnontieteet ja taloustieteet ovat avainasemassa innovaatiojärjestelmän kannalta. Innovaatiojärjestelmän vahvistamiseksi esitetään globalisaatiotyöryhmän suositusten toteuttamista ja tarkennettuna seuraavia toimia:
1. Laaditaan ja toteutetaan strategisen tutkimuksen kehittämisohjelma, jolla nopeasti suunnataan lisävaroja yliopistoille Suomen kannalta tärkeiden alojen perustutkimukseen ja opetukseen teknillisissä tieteissä, luonnontieteissä ja taloustieteissä. Strategisen tutkimuksen aloilla lisätään myös Suomen akatemian huippuyksiköitä ja akatemiaprofessoreita.
2. Ammattikorkeakouluja yhdistetään toiminnan tehostamiseksi riittävän suuriksi monialaisiksi yksiköiksi. Niiden tehtävänä on ammatillisen osaamisen kehittäminen kasvukeskusten yliopistojen puolestaan uuden tiedon ja osaamisen tuottaminen. Ammattikorkeakoulujen tulee sovitun työnjaon puitteissa toimia yhteistyössä yliopistojen kanssa. Esimerkiksi tekniikan aloilla ammattikorkeakoulut kehittäisivät tuotteiksi perustutkimuksen tuottamia ideoita.
3. Tekesin resursseja lisätään, sillä varat eivät ole riittäneet monien lupaavien hankkeiden toteuttamiseen. Lisäresursseja suunnataan innovatiivisten kasvuyritysten tuotekehityshankkeiden tukemiseen, strategisen teknologiaosaamisen parantamiseen sekä yliopistojen, ammattikorkeakoulujen ja yritysten yhteistyön edistämiseen. Globalisaatiotyöryhmän suositusten mukaisesti tuet jaetaan tutkimus- ja liiketaloudellisin perustein, ei aluepoliittisin perustein, joita varten on olemassa eri instrumentit.
4. Tiede- ja teknologiapolitiikan vahvistamiseksi valtioneuvostoon tulisi nimittää vastuuministeri esimerkiksi valtioneuvoston kansliaan.
Helsingin seutu kansainvälisesti kilpailukykyiseksi metropoliksi
Helsingin seutu on Suomen metropoli, joka tuottaa kolmasosan Suomen BKT:sta. Sen kilpailijoita ovat Tukholma, Kööpenhamina ja muut ulkomaiset metropolit. Tulevaisuudessa myös Tallinnan ja Pietarin merkitys kasvaa sekä haastajina, kirittäjinä että yhteistyökumppaneina.
Laadukkaiden asumis-, luonto- ja kulttuuripalveluiden tarjoajana metropolialueesta on tehtävä ulkomaisten osaajien silmissä vetovoimainen ja viihtyisä työskentely- ja asuinympäristö. Tarvitaan kiinnostavia kohtaamispaikkoja, omaleimaista rakennettua ympäristöä, arkkitehtuuria.
Metropolin kilpailukyvyn parantamiseksi esitetään seuraavia toimia:
1. Pääkaupunkiseudun omaan käyttöön varataan riittävä osuus sen tuottamista veroista Suomen veturina toimimisen turvaamiseksi.
2. Pääkaupunkiseudun yliopistot nostetaan laaja-alaisesti kansainväliselle huipputasolle. Laajaalaisuuden parantamiseksi TKK, taideteollinen korkeakoulu ja kauppakorkeakoulut tulisi yhdistää. Taidekorkeakoulut tulisi liittää Helsingin yliopistoon.
3. Pääkaupunkiseudun infrastruktuuria parannetaan palvelemaan tehokkaasti alueen liikennetarpeita. Kehä 2 on rakennettava valmiiksi ja muiden väylien välityskykyä parannettava jatkuvasti. Moottoritie Turku-Helsinki-Pietari on Suomelle ja Helsingin seudun kehittymiselle ensiarvoisen tärkeä. Kansainvälisen lentokentän palveluita on kehitettävä ja yhteyksiä kentälle helpotettava. Riittävä osa seudun valtiolle tuottamista liikenneveroista on monien muiden EU-maiden tavoin käytettävä metropolialueen liikenneväylien kehittämiseen.
4. Ulkomaisten yritysten houkuttelemiseksi Suomeen on Helsingin seudulle perustettava kansainvälinen tiedepuisto, joka ulottuu Ruoholahdesta Otaniemen ja Kehä 2:n kautta, lentokentän ohi Viikkiin. Alueen potentiaali on suuri, tuhansia tutkijoita mm elektroniikan, tietoliikenteen, tietotekniikan ja biotekniikan aloilla, satoja huipputekniikan yrityksiä. Mahdollisuuksien hyväksikäyttämiseksi alueen toimijoiden on ryhdyttävä yhteistyöhön tiedepuiston luomiseksi ja kansainvälisen kiinnostuksen herättämiseksi.
5. Metropolille ja muille kasvukeskuksille on luotava kehitysohjelmat niiden kilpailukyvyn edistämiseksi. On pyrittävä alueen ja seudun kuntien vapaaehtoiseen, asteittain lisääntyvään yhteistyöhön. Pitkällä tähtäyksellä tavoitteena on kuntien yhdistäminen. Yhteistyö on tarpeellista erityisesti maankäyttö-, liikenne-, asuntopolitiikka- jätehuoltoasioissa sekä julkisten palveluiden järjestämisessä ja alueen markkinoinnissa.
6. Alueellistamista on rajoitettava, koska se heikentää siirrettävän yksikön osaamista pitkäksi aikaa ja lisää kustannuksia, eikä suunniteltu 8 000 työpaikan siirto muualle verrattuna 1990- luvulla tapahtuneeseen yli 80 000 valtion virkamiehen vähentymiseen muuta tilannetta olennaisesti. Jo pelkkä toimivan yksikön tai sen osan alueellistamissuunnitelma heikentää toimintaa
johtuen mahdollisen siirron henkilökunnalle tuottamista vaikeuksista. Siirto lamauttaisi
toiminnan, koska osa henkilökuntaa jää siirtymättä.
Muut kasvukeskukset oman alueensa vetureiksi
Kansainvälisesti vetovoimaisen metropolin lisäksi Suomen menestyminen vaatii muiden aitojen kasvukeskusten muodostumista ja voimistumista oman alueensa tehokkaiksi vetureiksi. Metropolin lisäksi kasvukeskuksia ovat nykyisin Tampereen, Turun, Oulun, Jyväskylän ja Kuopion alueet. Pohjanmaalla ja Kaakkois-Suomesta puuttuvat kasvukeskukset johtuen asukasmääriltään liian pienistä alueellisista keskuksista. Kaakkois-Suomessa kasvukeskus olisi erityisen tarpeellinen, sillä Pietarin läheisyys tarjoaa tulevaisuudessa hyvän kasvupotentiaalin. Seuraavia toimia ehdotetaan:
1. On ymmärrettävä, että kasvukeskusten kehitysmahdollisuuksien heikentäminen siirtämällä niidenkin kipeästi tarvitsemia resursseja elinvoimansa menettäneiden, kuihtuvien kuntien tuloksettomaan tukemiseen, vaarantaa koko maan tulevaisuuden.
2. Kasvukeskusten on löydettävä oman kilpailukykynsä kannalta kantavat tulevaisuuden menestys- ja osaamisalat. Niiden on keskityttävä omiin vahvuuksiinsa ja erikoistuttava. Valtion ja muiden toimijoiden on investoitava työnjaon mukaisesti kasvukeskusten osaamisen kehittämiseen. Kullakin kasvukeskuksella on oltava erityisalueellaan tarvittava kriittinen massa. Valtion ja muiden toimijoiden on kannettava huolta koko kansantaloutta palvelevan kasvukeskusten
työnjaon aikaansaamisesta.
3. Kasvukeskusten yliopistojen tulee erikoistua aloille, joilla niillä on edellytyksiä kansainvälisellä tasolla toimimiseen, tai joilla on merkitystä alueellisesti. Samalla paikkakunnalla tai alueella toimivat yliopistot tulisi yhdistää. Turussa Turun yliopisto, Turun kauppakorkeakoulu ja Åbo Akademi muodostaisivat yhdessä vahvan yliopiston. Tampereella Tampereen yliopiston ja Tampereen teknillisen yliopiston yhdistäminen vahvistaisi kummankin yliopiston toimintaa nykyisestään. Kuopion yliopiston, Joensuun yliopiston ja Lappeenrannan teknillisen yliopiston yhdistämisellä luotaisiin monitieteinen Itä-Suomen yliopisto, joka aikoinaan hajotettiin poliittisista syistä. Oulun ja Lapin yliopistot olisi vastaavalla tavalla yhdistettävä. Nykyisin tietoyhteydet ja verkottuminen mahdollistavat yhteen liittämisen.
4. Kasvukeskusten yrityksiä, yliopistoja, ammattikorkeakouluja ja muita koulutuslaitoksia on kannustettava verkottumaan keskenään sekä oman alueensa muiden keskusten kanssa niin kansallisesti kuin kansainvälisesti sekä hakemaan monipuolisesti yhteistyökumppaneita
5. Kasvukeskusten kehittymisen kannalta ovat hyvät yhteydet avainasemassa. Suorituskykyisiin tietoliikenne-, tie-, rautatie- ja lentoyhteyksiin on investoitava riittävästi.
6. Kasvukeskusten mahdollisuudet luoda yrityksille kilpailukykyinen toimintaympäristö edellyttävät valtion tukevan niiden kehitystä oikeudenmukaisella, kestävään elinkeinopolitiikkaa kannustavalla yhteisövero-osuudella.
7. On selvitettävä mahdollisuudet kehittää Saimaan kaupungista (lähinnä Lappeenrannan ja Imatran seutukunnat) Kaakkois-Suomen kasvukeskus hyödyntämään Pietarin läheisyyttä.
3. KUNTARAKENTEEN MUUTTAMINEN VÄLTTÄMÄTÖNTÄ
Suomen kuntarakenne on vanhentunut.
1800- luvun lopun Suomen Suuriruhtinaskunnan 539 kunnasta on poistunut 109 kuntaa. 1930- luvulla kuntia oli korkeimmillaan yli 600. Rauhansopimuksella luovutettiin 45 kuntaa. Toteutuneiden kuntaliitosten jälkeen kuntia on nyt 432. Suomessa on silti vieläkin 386 tsaarinajalta periytyvää kuntaa itsenäisenä ja ylpeänä korkeasta iästään. Palvelujen tuotanto, tiedon välitys sekä ihmisten ja tavaroiden liikkuminen ovat kuitenkin nyt kokonaan toisenlaisia kuin nykyisen kuntarakenteen syntyessä
vaivaistalojen, ratsastavan postin ja hevosvetoisten rekien aikaan. Ruotsissa oli 1950-luvulla 2 218 kuntaa, mutta nyt enää 290. Tanskassa kuntauudistuksen on tarkoitus tulla voimaan vuoden 2007 alusta, jolloin kuntien lukumäärä putoaa nykyisestä 275 noin sataan ja kunnassa on vähintään 20 000 asukasta. Kuntien pinta-alat ovat kuitenkin suhteellisen pieniä. Suomen kunnista kolmessa
neljäsosassa on alle 10 000 asukasta (Liite 2, taulukko 1).
Alueiden ja kuntien kehityksessä tunnustettava tosiasiat
Suomen eri alueiden kehitys on määräytynyt ja määräytyy tietoyhteiskunnan etenemisen tahdissa. Uusista työpaikoista valtaosa on palvelutyöpaikkoja, joita syntyy suhteellisesti sitä enemmän mitä enemmän on palveluita tarvitsevia ihmisiä ja yrityksiä. Ihmiset muuttavat työn perään, joten keskuspaikkojen asukasluku kasvaa ja luo puolestaan edellytyksiä rakennus- ja palvelutyöpaikkojen lisääntymiseen niissä entisestään. Koneellistumisen ja tilakoon kasvun vuoksi maa- ja metsätalouden
työpaikat maaseudulla vähenevät. Väestöä menettäviltä alueilta palvelutyöpaikatkin vähenevät. Kehityksen seurauksena vain metropolialueella oli työpaikkoja v. 2000 enemmän kuin 1989. Muissa kasvukeskuksissa määrä säilyi lähes entisellään ja muissa seutukunnissa väheni (Liite 2, kuva 1). Muutto keskuksiin vaimenee laman aikana ja kiihtyy talouskasvun aikana, esimerkkinä Helsingin seutu (Liite 2, kuva 2). Keskittävä muuttoliike on välttämätöntä työllisyyden ylläpitämiseksi.
Tilastokeskuksen uusin (lokakuu 2004) ennuste ennakoi väestön keskittyvän edelleen. Perusvaihtoehdossa muuttoliikkeen on oletettu vaimentuvan vaatimatonta talouskasvua vastaavaksi. (Tulevaisuusselonteon liiteraportti 2, s. 49, 68 ja 71). Sen mukaan väestö kasvaa vuoteen 2030 mennessä vain 24 seutukunnassa ja vähenee 55 seutukunnassa. Kasvavat seutukunnat ovat lähes poikkeuksetta kasvukeskuksia sekä niiden läheisyydessä olevia seutukuntia, jotka v. 2030 todennäköisesti kuuluvat kasvukeskuksien työssäkäyntialueisiin (Liite 3).
Kuntakohtaisessa ennusteessa harvaan asutulla maaseudulla (129 kuntaa, 515 000 asukasta v. 2003) väestö vähenisi neljäsosalla vuoteen 2030 mennessä ja lähes puolet olisi 63 vuotta täyttäneitä. Lasten ja nuorten (0-18 v.) määrä vähenisi puoleen, heitä olisi 40 000. Ydinmaaseudun (180 kuntaa, 885 000 asukasta v. 2003) väestö vähensi yli kymmenesosan ja 63 vuotta täyttäneitä olisi kolmasosa väestöstä. Lapsia ja nuoria olisi 150 000, neljäsosan vähemmän kuin v. 2003 (Liite 4, taulukko 1 ).
Nykyinen kuntarakenne johtaa suuriin vaikeuksiin yli 300 kunnassa. Pääosa kunnista ylläpitää edelleen perusteettomia odotuksia työpaikkojen ja asukasmäärän kehityksestä. Tosiasioiden tunnustaminen on viisauden alku. Voimavarojen oikein suuntaamiseksi on ryhdyttävä suunnittelemaan pieneneviä yhdyskuntia. Oulun yliopistossa tehty tutkimus osoittaa, että se on välttämätöntä ja johtaa parhaaseen tulokseen (tri Seppo Raatikaisen väitöskirja).
Kunnat eivät enää kykene hoitamaan velvoitteitaan
Suomessa vain muutamat vahvat kasvukeskusalueet kykenisivät hoitamaan velvoitteensa ilman ulkopuolista tukea, mutta niissäkin kasvun vaatimaa palveluiden lisäämistä vaikeuttavat muiden kuntien hyväksi otetut tulonsiirrot. V. 2003 kunnallisveroprosentti ilman valtionosuuksia ja verontasausta olisi 218 kunnassa ollut yli kaksinkertainen todelliseen veroprosenttiin verrattuna. 65 kunnan
kunnallisveroprosentti olisi ollut jopa yli 50 %. (Liite 4, taulukko 2).
Kuntien taloutta tuetaan lisäksi hajasijoittamalla valtion toimintoja sekä tukemalla kuntien alueella toimivia yrityksiä silloinkin, kun tällainen toiminta siellä on ilmeisen epätarkoituksenmukaista. Nykyinen kuntarakenne vaikeuttaa toiminnan kehittämistä sekä johtaa monenlaiseen toiveajatteluun ja virheinvestointeihin, usein valtion kustannuksella. Alueellinen keskittyminen ja muuttoliike merkitsevät lähtöalueille palvelujen ja infrastruktuurin vajaakäyttöä ja tuloalueilla ongelmia palvelujen
tarjonnassa. Tukitarpeen kasvu vaarantaa koko maan elintason ja kehityksen. (Liite 5, kuva 1).
Kuntien suurimmat kustannukset ovat sosiaali- ja terveystoimi (50 %), opetus- ja kulttuuritoimi (26 %) ja muut tehtävät (20 %), mutta myös hallinto-, rahoitus- ja muut menot (4 %). (Liite 5, kuva 2). Erityyppisten palvelujen tuottaminen edellyttää kovin erilaista väestöpohjaa. Erikoissairaanhoito vaatii suuria investointeja, riittävää kokoa, ja laajaa väestö- ja rahoituspohjaa. Päiväkoti voi toimia pienenkin ryhmän varassa.
Nykyaikaisen terveyskeskuksen minimiasukaspohja on yli 20 000 henkeä. Terveyskeskuksista 78 % ei täytä tätä edellytystä (Liite 6, taulukko 1). Osaavan henkilökunnan rekrytointi pieniin yksiköihin on hankalaa. Lisäksi pienet yksiköt ovat haavoittuvaisia avainhenkilöiden poissaoloille, mikä osaltaan vaikeuttaa mm. erikoistumis- tai täydennyskoulutuksen järjestämistä. Hoitomenetelmien ja
teknologian kehitys on nopeaa, jolloin hoitohenkilökunnan ammattitaito on vaarassa jäädä jälkeen.
Kallista teknologiaa ei kannata hankkia pieniin yksiköihin, jossa sen käyttöaste jää pieneksi. Suomessa on 250 laboratoriota terveyskeskuksissa ja röntgenyksiköitä on yksistään terveyskeskuksissa 209. Väkimäärältään lähes kaksinkertaisen Ruotsin kuvaukset pystytään hoitamaan 120 röntgenyksikössä. Kun Isossa-Britanniassa on käytössä viisi tallennusyksikköä röntgenkuvien tallennukseen, on Suomessa käytössä 40 tallennusyksikköä.
Palveluiden laadullinen kehittäminen edellyttäisi lisääntyviä investointeja rakennuksiin ja laitteisiin sekä erikoistunutta henkilökuntaa. Niitä on mahdoton toteuttaa kaikissa kunnissa, jolloin joudutaan valitsemaan oman heikkolaatuisen palvelun ja alueyhteistyön välillä.
Suomen lähes 4 000 peruskoulusta yli puolet on alle sadan oppilaan kouluja kukin lisäksi jaettuna 9 luokkaan (Liite 6, taulukko 2). Pienissä kouluissa kustannukset oppilasta kohden ovat suuret ja opetuksen taso on epävarma. Nykyiseen kouluverkkoon sitoutuminen johtaa opetuksen puutteiden ja kustannusten kasvun vuoksi hallitsemattomaan koulutuspalvelujen alasajoon.
Erityyppisiä palveluja ei pidä enää sitoa samaan hallintomalliin. Liian pienten kuntien taloudellinen ja poliittinen itsehallinto jakaa nyt päätösvallan niin pieniin yksiköihin, että välttämättömän kehitys estyy, vaikka lakimääräisiä esteitä ei olekaan. Kuntayhteistyö on lisääntynyt käytännön pakosta, mutta kehitys on hidasta ja päätöksenteko ja kustannusten jako osallistuvien kuntien kesken on vaikeaa. Kuntien lukumäärää on vähennettävä ja palveluiden tuotantoa muutettava.
Seutukunnista ja työssäkäyntialueista uusi kuntajaon perusta
Kuntauudistuksen pohjaksi sopii seutukuntajako täydennettynä työssäkäyntialueita ja kaupunkimaisia kuntia koskevilla tiedoilla.. Nykyistä kunnallista jakoa suurempien kuntien koon tulisi olla vähintään 20 000 - 30 000 henkeä, paitsi osin Lapissa, jossa etäisyydet ovat pitkiä. Vain näin saadaan riittävä pohja terveydenhoidon, ikääntyvän väestön ja koulutoimen laadukkaalle ja kustannustehokkaalle hoidolle. Nykyisille kunnille tulee varata mahdollisuus olemassaoloon ja päätöksentekoon lähiasioissa kunnanosavaltuustojen puitteissa. Ahvenanmaalla on jo toimittu tähän tapaan.
Etätyön ja tietoliikenteen kehitys ei ole ratkaisevasti muuttanut tilannetta, vaan ihmiset hakeutuvat työpaikkoja ja palveluita tarjoaviin keskuksiin. Kun yhdestä paikasta voidaan nykyään palvella entistä suurempia markkina-alueita, on alueellisten resurssienkin näkökulmasta mielekästä perustaa kuntarakenne nykyisten seutukuntien, markkinaehtoisesti muodostuneiden työssäkäyntialueiden sekä olemassa olevien kaupunkimaisten ja taajaan asuttujen kuntien muodostaman keskusverkoston
varaan. Kilpailevan palvelutarjonnan vapaampi salliminen ja kehittäminen tietenkin edelleen tehostaisivat palvelutuotantoa. Yksityisen sektorin osuus kuntien palvelutuotannosta onkin jo noin 25 %.
Kuntarakenteita uudistettaessa on otettava huomioon, että tärkein voimavara alueellisessa kehityksessä on kaikkein osaavin työvoima. Harvaan asutun maaseudun kunnissa globalisaation haasteisiin vastaamaan kykenevää työvoimaa ei ole riittävästi saatavissa. Työpaikkojen väheneminen jatkuu johtuen paljolti maa- ja metsätalouden merkityksen ratkaisevasta supistumisesta työllistäjinä sekä palvelutyöpaikkojen vähenemisestä väestön vähentyessä. Kehittyvä luontomatkailu voi kuitenkin
lisätä palvelutyöpaikkoja alueilla, joihin siihen on edellytyksiä.
Vaikeuksissa olevien alueiden kunnallispolitiikan pääalueeksi tulee nostaa pienenevän infrastruktuurin suunnittelu ja hallinta. Osin asia koskee koko maata, alueita, joissa väestönkasvu on pysähtynyt ja väestö vanhenemassa. Vain näin voidaan estää kuntien välisten potentiaalisten verkostojen ja rakenteiden vajaakäyttö, sillä paluuta entiseen ei ole.
Verkottumalla ja yhteistyöllä alueen muiden kuntien sekä etenkin lähimpien kasvukeskusten kanssa uusinta tietotekniikkaa hyödyntämällä jo olemassa olevia rakennuksia ja muuta infrastruktuuria voidaan käyttää väestöltään pienenevässäkin seutukunnassa hyväksi nykyistä paremmin. Etäisten alueiden palveluverkko harvenee, jolloin tieto- ja kuljetusyhteyksien merkitys lisääntyy ja asukkaitten tulee varautua hakemaan palvelut entistä kauempaa. Tähän pakottaa myös valtion kuntakohtaisten
erityisavustusten ehtyminen sekä useiden kuntien taloudenpidon kriisiytyminen.
Tarvitaan nopeita toimenpiteitä
On välttämätöntä nopeasti muuttaa kuntahallinnon rakenteita, muuten Suomi näivettyy, kun resurssit hajautuvat tehottomasti eivätkä metropolialue ja muut kasvukeskukset pysty toimimaan riittävän vahvoina vetureina. Ilman rakennemuutosta hyvinvointiyhteiskunta voi säilyä nykyisellään vain muutamia vuosia. Seuraavat toimet ovat kiireellisiä:
1. Kuntien tehtävien uudelleenjärjestely ja kuntien lukumäärän vähentäminen on välttämätöntä. Perustana on seutukuntajako täydennettynä työssäkäyntialueita koskevilla tiedoilla. Tavoitteena on, että kunnassa on yli 20 000 asukasta. Vain siten taataan tasokas peruskoulutus, ajanmukainen sairaan- ja terveydenhoito, tyydyttävät sosiaali- ja kulttuuripalvelut koko maan alueella, sekä seutukuntien tuotannon ja työllisyyden säilyminen.
2. Vaikeuksissa olevia kuntia ei tule yhdistää keskenään, vaan ne tulee liittää läheiseen keskukseksi soveltuvaan yksikköön.
3. Yhdistetyille kunnille voidaan perustaa kunnanosavaltuustot huolehtimaan lähiasioista.
4. Aluepolitiikassa on hyväksyttävä ennustettavissa oleva reaalikehitys. Voimavarojen oikein suuntaamiseksi on heti aloitettava pienenevien yhdyskuntien infrastruktuurin sovittaminen muuttuviin tarpeisiin.
5. Ruvetaan määrätietoisesti kehittämään luontomatkailua siihen soveltuvilla alueilla maaseudun työpaikkojen lisäämiseksi ja palveluviennin kasvattamiseksi.
6. Valtioneuvoston tulee viipymättä laatia näiden periaatteiden mukainen kuntarakenteen uudistamisohjelma ja tehdä päätökset sen toteuttamisesta.
LIITE 1
Taulukko 1
Euroopan tekniikan yliopistojen laatujärjestys 2004
Sijoitus eurooppalaisten yliopistojen listalla
1. Eidgenössische Technische Hochschule, ETH (Zürich) Sveitsi 3.
2. Imperial College Iso-Britannia 5.
3. Ecole Polytechnique Ranska 6.
4. Ecole Polytechnique (Lausanne) Sveitsi 8.
5. Technischen Universität, TU Berlin Saksa 18.
6. Technische Universität, TU Vienna Itävalta 23.
7. Technische Universiteit, TU Delft Hollanti 24.
8. Technische Universiteit, TU Eindhoven Hollanti 26.
----
11. Chalmers tekniska högskola (Göteborg) Ruotsi 39.
12. Kungliga Tekniska högskolan, KTH (Tukholma) Ruotsi 43.
13. Danmarks Tekniske Universitet (Kööpenhamina) Tanska 59.
----
15. Teknillinen korkeakoulu, TKK Suomi 75.
16. Norges teknisk-naturvitensskapelige universitet (NTNU) Norja 82.
Maailman 200 parhaasta yliopistosta 87 on Euroopassa. Helsingin yliopisto on Euroopassa sijalla 50.
Teknillisiä yliopistoja on Euroopassa 16.
Lähde: The World`s TOP 200 Universities, The Times Higher Education Supplement (marraskuu 2004)
Taulukko 2
Suomen sijoitus OECD-maiden joukossa eri tieteenaloilla 1998-2002
Maatalous- ja metsätieteet 3.
Humanistiset tieteet 4.
Lääke- ja hoitotieteet 6.
Yhteiskuntatieteet 6.
Luonnontieteet 12.
Teknilliset tieteet 16.
Lähde: Suomen tieteen tila ja taso (Suomen Akatemia, 9/2003)
Taulukko 3
Opiskelijoita opettajaa kohti yliopistoissa Nyt Tavoite
HY Humanistiset tieteet 24 (12)
JY Yhteiskuntatieteet 24 (12)
LY Oikeustieteet 24 (12)
HKK Kauppatieteet 25 (12)
TuY Kasvatustieteet 17 (12)
KY Luonnontieteet 18 (8)
TKK Teknilliset tieteet 24 (8)
OY Lääketiede 5 (6)
TeaK Teatteritiede 6
Lähde: Koulutusliite (Helsingin Sanomat 11.2.2004)
Taulukon yliopistot edustavat keskimääräistä opiskelija/opettaja-suhdetta ko. tieteen alalla. Tavoitesarakkeessa
on ko. tieteenalan vuoden 1967 korkeakoululain mukainen opiskelupaikka/opettajasuhde.
Täysipäiväopiskelijoita on useimmilla aloilla arviolta 2/3 opiskelijamäärästä, joten kansainvälisen
tason saavuttamiseksi tulisi Suomessa teknillisissä tieteissä olla opettajia 100 % nykyistä
enemmän ja luonnontieteissä 50 % enemmän.
LIITE 2
Kuva 1.
Työpaikkojen muutos vuosina 1989- 2000
seutukunnan väestön mukaan
(Lähde: Tilastokeskus, Kuntaliitto)
Kuva 2.
Nettomuutto Helsingin seudulle ja BKT
(Lähde: Tilastokeskus)
Taulukko 1
Kuntia Pohjoismaissa
Väestö Kuntia
Suomi 5,2 miljoonaa 432 v. 2005-
Ruotsi 8,9 miljoonaa 290 v. 1975-
Tanska 5,4 miljoonaa 100 v. 2007-
Norja 4,5 miljoonaa 430 v. 1965-
Lähde: Kuntarakenteiden kansainvälistä vertailua, Kuntaliitto 2004
Taulukko 2
Kuntia Suomessa vuonna 2003 (444 kuntaa)
Väestö Kuntia
< 2 000 86
< 5 000 234
< 10 000 342
> 10 000 102
> 20 000 53
Lähde: Kuntaliitto
LIITE 3
Ennuste seutukuntien väestömuutoksista vuodesta 2003 vuoteen 2030 sekä 65 vuotta täyttäneiden
osuus seutukuntien väestöstä v. 2003 (harmaa palkki) ja v. 2030 (musta palkki).
Lähde: Tilastokeskuksen väestöennuste 1.10.2004
LIITE 4
Taulukko 1
Väestökehitys vuoteen 2030 mennessä
Väestö 0-18 -vuotiaiden osuus
Yli 65-vuotiaiden osuus
Harvaan asuttu maaseutu (yhteensä 129 kuntaa)
2003 0,52 miljoonaa 22 % 23 %
2030 -25 % 15 % 43 %
Ydinmaaseutu (yhteensä 180 kuntaa)
2003 0,88 miljoonaa 23 % 23 %
2030 -11 % 19 % 35 %
Helsingin seutukunta
2003 1,22 miljoonaa 22 % 13 %
2030 +11 % 20 % 23 %
Muut kasvukeskusseutukunnat
2003 1,09 miljoonaa 22 % 16 %
2030 +17 % 23 % 27 %
Lähde: Tulevaisuusselonteon liiteraportti 2 (Valtioneuvoston kanslian julkaisusarja 30 / 2004)
Taulukko 2
Kuntien jakautuminen "veroprosentin" mukaan
"Veroprosenttti" kuvaa kunnallisveron suuruutta, jos kunnan menot peitettäisiin ilman valtion osuuksia ja veron tasauksia. Vuonna 2002 valtionosuudet olivat 3 806 miljoonaa euroa, joista verotulotasausten netto-osuus oli -54 miljoonaa euroa. 78 kuntaa maksoi valtiolle tasausta yhteensä 874 miljoonaa euroa, josta valtio jakoi edelleen muille kunnille 820 miljoonaa euroa.
"Veroprosentti" Kuntien lkm Kunnat
8-10 1 Salo
10-15 5 Kaskinen, Espoo, Kauniainen, Naantali, Helsinki
15-20 13 Oulu, Imatra, Valkeakoski
20-25 60 Tampere, Jyväskylä, Turku, Kuopio ja 17 muuta alueellista keskusta
25-30 42 Seinäjoki, Rovaniemi, Varkaus, Kokkola, Forssa, Tammisaari,
Mikkeli, Joensuu ja Savonlinna
30-35 57 Kajaani, Pori, Ylivieska, Iisalmi ja Loimaa
35-40 59
40-45 64
45-50 52
50-55 28
55-60 22
60-65 9 Rantsila, Kestilä, Lehtimäki, Perho, Kivijärvi, Savonranta, Vesanto,
Ranua, Soini
65-70 5 Rautavaara, Enontekiö, Merijärvi, Pylkönmäki, Kinnula
Ryhmissä 8-10, 10-15, 60-65 ja 65-70 on lueteltu kaikki niihin kuuluvat kunnat.
Muissa ryhmissä on lueteltu vain niihin kuuluvat alueelliset keskukset.
Koko maan "veroprosentin" keskiarvo on 25,1.
Keskiarvoa pienempi "veroprosentti" on 79 kunnassa.
LIITE 5
Kuva 1
Kuntien ja kuntayhtymien talous v. 2004
Sos.vak.maksut
ja eläkkeet 12 %
Materiaalin
ostot 10 %
Palvelujen
ostot 15 %
Avustukset 6 %
Lainanhoito 4 %
Investoinnit 10 %
Muut menot 2 %
Käyttötal. valtionosuudet
17 %
Rahoitustoiminta
ja muut menot 4 %
Toimintatulot 27 %
siitä:
kunnallisvero 41 %
yhteisövero 4 %
kiinteistövero 2 %
Lainanotto 5 %
Muut tulot 4 %
Verotulot 47 %
Palkat 41 %
Muut tehtävät
20 %
(Toimintamenot
ja investoinnit)
Sosiaali- ja
terveystoimi
50 %
(Toimintamenot
ja investoinnit)
(Toimintamenot
ja investoinnit)
Opetus- ja
kulttuuritoimi
26 %
siitä:
myyntitulot 15 %
maksutulot 5 %
muut toim.tulot 7 %
11.8.2004/J. Turkkila/hp
Arvioidut ulkoiset tulot noin 29,0 mrd € ja ulkoiset menot noin 29,2 mrd €
Kuva 2
LIITE 6
Taulukko 1
Terveyskeskusten väestöpohja
Väestöpohja Terveyskeskuksia
yli 30 000 39
20 000 ? 30 000 23
10 000 ? 20 000 57
6 000 ? 10 000 59
3 000 ? 6 000 61
Alle 3 000 40
Terveyskeskuksia yhteensä 279
Terveyskeskuksen väestöpohjan tulee olla vähintään 20 000.
Sen alittaa 217 terveyskeskusta (78 prosenttia terveyskeskuksista).
Laboratorioita terveyskeskuksissa on 250 ja röntgenlaitteita 209.
Väestöltään lähes kaksinkertaisessa Ruotsissa röntgenlaitteita on 150.
Lähde: Punnonen, Suomen Kuntaliitto 6.12.2003
Taulukko 2
Peruskoulujen oppilasmäärät 1999
Oppilaita koulussa Kouluja Oppilaita yhteensä
Alle 50 1 359 42 000
50 ? 99 673 46 000
100 ? 299 1 090 206 000
300 ? 499 556 210 000
Yli 500 109 64 000
Yhteensä 3 787 568 000
Pienissä kouluissa kustannukset oppilasta kohden ovat yli kaksinkertaiset.
Lähde: Opetushallitus 2001, Koulutuksen määrälliset indikaattorit