Kokoomuksen Talouspoliittinen Seura KANNANOTTO
21.3.2012
Valtion menot kuriin – säästöjä, veroja ja kasvua kaivataan
Eri tutkimuslaitosten arvioiden mukaan valtion menoista tarvittaisiin lisäsäästöjä ja veronkorotuksia yhteensä 2 - 5 miljardia euroa hallitusohjelmassa sovittujen 2 miljardin lisäksi, jotta valtion budjetti saataisiin tasapainoon. Menot tulee nyt käydä täikamman kanssa lävitse, eikä turvautua perinteiseen
juustohöylämenetelmään. Samoin verotusta tulee tarkastella kokonaisuutena, eikä sulkea pois mitään vaihtoehtoa. Nyt tarvitaan radikaalia rakenteiden ravistelemista, eikä voida jämähtää vanhoihin poteroihin. Kaikilta vaaditaan joustamista ja periaatteista tinkimistä.
Samalla kun julkisen sektorin kysyntää vähennetään menoja leikkaamalla ja yksityisen sektorin kysyntää leikataan veroja korottamalla, tulee julkisen sektorin panostaa toimenpiteisiin, jotka nostavat työllisyyttä ja kansantaloutemme tuloja. Näitä ovat muun muassa uusien työpaikkojen syntymisen edistäminen, työvoiman tarjonnan lisääminen, viennin edistäminen sekä tuotekehitys- ja innovaatiorahoituksen ja
investointien rahoituksen turvaaminen. Valtion toimenpiteiden tulee kannustaa työn tekemiseen ja yrittämiseen sekä turvata vähäosaisten toimeentulo.
Kokoomuksen Talouspoliittinen Seura ehdottaa seuraavia toimenpiteitä valtiontalouden tervehdyttämiseksi ja kasvun turvaamiseksi:
1. Arvonlisäveroa tulee korottaa
Jos veroja korottamalla halutaan paikata valtion alijäämää, on arvonlisäveroa korotettava. Arvonlisäveron korotuksen ulkopuolelle tulee kuitenkin rajata ruoka ja lääkkeet, jotta korotus ei vaikuta liian voimakkaasti kaikkein vähävaraisimpiin.
Tällä hetkellä Suomen kauppatase on miinuksella, mikä tarkoittaa, että suomalaista hyvinvointia valuu ulkomaille. Viennin edistämisen lisäksi muiden kuin välttämättömyyshyödykkeiden arvonlisäveron nosto voisi hillitä tätä kehitystä.
2. Verotuksella kannustusta työntekoon
Työnteon verottamista ei tule kiristää, mutta erilaisia verovähennyksiä tulee voida tarkastella kriittisesti. Ehdotus solidaarisuusveroista ei ratkaise ongelmia, sillä Suomessa on jo solidaarisuusvero, jota kutsutaan progressiiviseksi tuloveroksi. Jo nyt yli 100 000 euroa ansaitsevat maksavat selkeästi enemmän (55 % tuloistaan) veroja kuin kollegat Euroopassa keskimäärin. Lisäansioiden hankkimisen tulee olla kannustavaa, ei rangaistavaa. Kohtuullinen työn verotus myös suurituloisilla kannustaa nuoria opiskelemaan ja erikoistumaan, mikäli työtä tekemällä on edes teoreettinen mahdollisuus vaurastua.
3. Verovähennyksiä tulee leikata
Asuntolainojen korkovähennyksen maksimimäärää tulee alentaa. Asuntolainojen liian suuri korkovähennys kannustaa ottamaan ylisuuria lainoja, mikä on omiaan nostamaan asuntojen hintoja ja vuokratasoa. Nyt, kun korot ovat matalalla ja työllisyys suhteellisen hyvällä tasolla, ei parempaa ajankohtaa korkovähennyksen rajoittamiseksi voi kuvitella.
PS-tileille ja vapaaehtoisiin eläkevakuutuksiin maksettavien maksujen verovähennysoikeuden maksimimäärää voitaisi leikata esimerkiksi 5 000 eurosta 4 000 euroon.
Kannatamme vapaaehtoisen eläkevakuutuksen kaltaisen koulutusvakuutuksen verovähennysoikeutta, missä työntekijä voisi kouluttautua maksamansa koulutusvakuutuksen turvin. Tämä kannustaisi elinikäiseen oppimiseen ja ammattitaidon kehittämiseen sekä todennäköisesti lisäisi myös työhyvinvointia.
Tämä olisi yksi konkreettinen keino parantaa työhyvinvointia valtion toimenpiteillä. Suurin vastuu työhyvinvoinnin parantamisesta on kuitenkin työnantajilla ja työpaikoilla, ja tähän tulisikin panostaa jatkossa entistä enemmän.
Kotitalousvähennykseen ei sen sijaan tule koskea, sillä se on hyvä esimerkki vähennyksestä, mikä on luonut uusia työpaikkoja ja tuonut osan harmaan talouden työpaikoista verotuksen piiriin.
Päinvastoin tulee harkita kotitalousvähennyksen nostamista entiselle tasolle.
Työmatkakulujen verovähennyskelpoista ylärajaa tulee pienentää. Näin kertyvä raha voitaisiin käyttää julkisten liikenneyhteyksien sekä teiden ja rautateiden parantamiseen. Toimiva infrastruktuuri on esimerkiksi metsäteollisuudellemme erittäin tärkeä. Pitkien työmatkojen tukeminen verovähennyksillä ei ole myöskään ekologisesti kovin järkevää.
Ay-jäsenmaksujen vähennysoikeudelle tulee asettaa kohtuullinen yläraja. Kaikkien veromaksajien ei tule tukea tiettyjen liittojen jäsenilleen tarjoamia rahanarvoisia etuuksia.
Perintöveron II-veroluokan veroja voitaisi nostaa esimerkiksi siten, että tähän kategoriaan luettavista perinnoistä voitaisiin periä kiinteä 35 % perintövero.
Kaiken kaikkiaan verotusta tulisi edelleen yksinkertaistaa poistamalla vähän kerrallaan erilaisia verovähennyksiä.
4. Eläkejärjestelmä remonttiin
Keskeisin syy näihinkin meno- ja verotalkoisiin on väestön ikärakenteen muutoksen aiheuttama kestävyysvaje. Työuria tulee pidentää sekä alku- että loppupäästä.
Oikeudenmukainen tapa lakisääteiselle eläkkeelle siirtymisen alarajan nostamiselle on sitoa se odotettuun elinikään. Tällöin jokainen voisi nauttia eläkettä yhtä kauan.
Eläkejärjestelmän yksi tarkoitus on turvata yksilön toimeentulo myös eläkkeellä, ei taata luksustuloja. Erityisesti hyvätuloisten tulee korostaa omaa yksilönvastuutaan hyvän elämän luomisesta myös eläkepäivinä jo työelämän aikana.
5. Työllistämistoimet uusiksi – erityisesti nuoriin tulee panostaa
Työttömyyden hoidoista pitää siirtyä työllisyyden hoitoon, mihin liittyy keskeisenä osana työvoiman tarjonnan lisääminen. Erityisen tärkeää on nyt kuitenkin siirtää työvoimapoliittisten toimenpiteiden painopistettä nuorten työllistymiseen ja syrjäytymisen estämiseen.
Nuorten nykyistä aikaisemman työllistymisen mahdollistamiseksi ja syrjäytymisen ehkäisemiseksi tulee osoittaa tuntuva rahoitus nuorten ja nuorten aikuisten oppisopimuskoulutuksen edistämiseksi ja työllistämiskynnyksen alentamiseksi.
Toimenpideohjelmia on laadittava oppisopimustyömarkkinoiden kartoittamiseksi ja vahvistamiseksi erityisesti alueilla, joilla on paljon nuorten ja maahanmuuttajien työttömyyttä yhteistyössä oppisopimus- ja työhallinnon viranomaisten sekä yrittäjäjärjestöjen kanssa.
Erityisesti tulee osoittaa tukirahoitusta niiden nuorten oppisopimuskoulutuksen tukemiseen, jotka eivät ole oikeutettuja työllistämistukeen.
Nuorten oppisopimuskoulutukseen osoitettu rahoitus edellyttää hyvää suunnittelua ja toimeenpanoa. Tällöin on odotettavissa, että toimintaan käytetty rahoitus maksaa itsensä takaisin varsin nopeasti ja tuottaa yhteiskunnalle merkittävää säästöä, lisää kansallista osaamista ja parantaa tuottavuutta sekä hyvinvointia.
Työvoimakoulutuksen osalta tulee pääpaino yhä voimakkaammin siirtää valmentavasta työvoimakoulutuksesta ammatillisen työvoimakoulutuksen suuntaan. Valmentava työvoimakoulutus on tärkeää erityisesti niille, joilla osaamisen lisäksi työnhakutaidot eivät riitä työpaikoista kilpailtaessa, eikä pääsy ammatilliseen työvoimakoulutukseenkaan ole tämän vuoksi usein mahdollista. Siksi sitä tulee jatkossakin järjestää, mutta aiempaa enemmän on kiinnitettävä huomiota valmennuksen tasoon ja tuloksiin.
Ammatillisessa työvoimakoulutuksessa työnantajat ovat mukana koulutettavien henkilöiden valinnassa ja myös oleellisella tavalla mukana koulutuksen rahoittamisessa. Ammatillisessa työvoimakoulutuksessa on päästy erinomaisiin tuloksiin kustannustehokkaasti. Sitä käytetään rekrytointikanavana. Siksi sen suhteellista osuutta on lisättävä.
Nuorten vastavalmistuneiden osallistumista ammatilliseen työvoimakoulutukseen on tuettava taloudellisesti. Esimerkiksi korkeakoulusta tai ammattikorkeakoulusta valmistuva nuori ei ole ansiosidonnaisen etuuden piirissä. Jos hän ei saa tavoitteidensa mukaista työtä esimerkiksi epäsuotuisan suhdannetilanteen vuoksi, joutuu hän taloudellisista syistä ottamaan vastaan työtä, mikä ei vastaa hänen tavoitteitaan ja koulutuksen antamia valmiuksia.
Mikäli tilanne pitkittyy, voi nuoren tutkinto vanhentua ennen kuin hän on saanut päivääkään työkokemusta alalta tai ammatista, johon on valmistunut. Jos nuoren osallistumista ammatilliseen työvoimakoulutukseen tuettaisi esimerkiksi korotetun ylläpitokorvauksen ja/tai korotetun työllistymisohjelmalisän avulla, voitaisi ehkäistä koulutusinvestointien menemistä hukkaan.
Työstä kieltäytyvien sanktioita tulee tiukentaa.
Yleisestikin työttömyysetuuden käyttäminen sosiaaliturvana tulee lopettaa. Etuutta tulee maksaa vain niille, jotka tosiasiallisesti ovat aktiivisia työnhakijoita. TE-toimistojen resursseja tulee tehostaa ostamalla osa palveluista ulkopuolisilta rekrytointi-, valmennus- ja koulutusyrityksiltä.
Ansiosidonnaisen työttömyyspäivärahan maksamisaikaa tulee lyhentää 500 päivästä esimerkiksi 400 päivään.
Palkkatukea on aiempaa tehokkaammin suunnattava yksityissektorille työllistyville julkishallinnon ja kolmannen sektorin sijaan. Jäljempänä mainituille sektoreille työllistyminen pysyvästi on epätodennäköisempää tutkimustenkin valossa.
Palkkatuki voitaisi maksaa suoraan työntekijälle ja vähentää samalla työnantajan byrokratian pyörittämistä. Tällä hetkellä suurin osa uusista työpaikoista syntyy pieniin ja keskisuuriin yrityksiin, missä ei ole välttämättä sellaista henkilöstöä, joka voisi tällaista lisähallintoa hoitaa. Sellaiset yritykset, jotka ovat rekisteröityneet palkanmaksajiksi, voisivat olla työpaikkoja, joihin työntekijä saa tukea. Tällöin voitaisi ajatella, että kouluttamattomalle tai toisen alan tutkinnon saaneelle työharjoittelijalle maksettaisiin minimipalkkaa pienempää palkkaa määräajan ja samalla palkkatukea. Tämä edellyttäisi luonnollisesti, että lähimenneisyydessä tai samaan aikaan pienemmällä palkalla työllistettäessä ei vähennetä tai ei ole vähennetty työntekijöitä.
6. Oppilaitoksille enemmän vastuuta opiskelijoiden työllistymisestä
Oppilaitosten rahoitusta tulee kohdentaa valmistuvien määrän sijaan saavutettuihin työllistymistuloksiin. Tässä tarvitaan tehokkaampaa yhteistyötä paikallisen elinkeinoelämän ja yritysten kanssa.
Koulutussisällöt tulee räätälöidä paikallisen elinkeinoelämän tarpeiden mukaan. Kaikilla paikkakunnilla ei kannata kouluttaa esimerkiksi media-alan osaajia ja toisilla taas ei kaivosalan asiantuntijoita.
7. Kaikki eivät tarvitse Kelan lääkekorvauksia
Kelan lääkekorvaukset kuuluvat vain niille, jotka tukea oikeasti tarvitsevat eli vähävaraisille ja niille, joilla lääkekulut nousevat huomattavan korkeiksi. Lääkekorvauksille voitaisiin asettaa omavastuu esimerkiksi yli 20 000 euroa vuodessa tienaaville, ylimenevä osa korvattaisiin hakemuksesta - ei niin, että kaikista reseptilääkkeistä korvataan tietty osa jokaiselle. Suurimmalle osalle palkansaajista näillä tuilla ei ole mitään merkitystä, mutta ne ovat suuri menoerä valtiolle. Otetaan esimerkiksi yksinkertainen laskelma, jossa jokainen suomalainen saisi 20 euroa lääketukea vuodessa, mikä tekee yhteensä noin 100 miljoonaa euroa. Lääkekorvausten yläraja tulee säilyttää.
8. Maataloustuet
Kansallisia maataloustukia tulee maksaa vain viljelijöille, jotka ovat päätoimisia maanviljelijöitä.
9. Yritystukia tulee karsia ja järkiperäistää
Yritystoiminnan lähtökohtana tulee olla, että yritystoiminta on kannattavaa ilman tukia. Sen sijaan on tilanteita, missä yritystoimintaa voitaisiin tukea ja sitä kautta luoda uusia työpaikkoja. Tällaisia tilanteita ovat muun muassa viennin edistäminen, tuotekehitys- ja innovaatiotoiminnan edistäminen, työllisyyden parantaminen sekä yritysten investointien rahoituksen turvaaminen.
Erityisesti tukia tulee keskittää pienille ja keskisuurille yrityksille, joista kauan kaivattuja kasvuyrityksiä voi syntyä. Pääosin tukien tulisi olla muuta kuin suoria rahallisia tukia, jotka helposti vääristävät kilpailua.
Lainojen ja suorien tukien sijaan voitaisiin antaa takauksia tai verohelpotuksia.
Vaikeissa tilanteissa esimerkiksi Finnveran suhdannelainat ovat tulleet tarpeeseen – samoin viennin rahoituslainat ja vientitakuut. Tällaiset yritysten tuki- ja lainapäätökset tulisi olla vain erikoistilanteiden ratkaisuja, missä pankkijärjestelmä ei toimi normaalisti. Suomessa pankit ovat suhteellisen hyvässä kunnossa, mutta esimerkiksi kiristyneiden ja kiristyvien pääomavaatimusten takia, kaikkiin potentiaalisiinkaan kohteisiin ei riitä rahoitusta. Jos projekti katsotaan potentiaaliseksi, voitaisiin se valtion takauksen turvin toteuttaa pankkijärjestelmän kautta, jolloin se ei sido niin paljon pääomia kuin ilman takauksia.
10. Suomi tarvitsee enemmän yrityksiä, erityisesti kasvuyrityksiä
Kaiken kaikkiaan yritysten perustamisen kynnystä tulee laskea ja yritystoiminnan aloittamista helpottaa. Suomi tarvitsee enemmän yrityksiä. Jos yrityksen perustamiseen on halukkuutta, ei yrittämisen aloittaminen tule jäädä siihen, että byrokratia on liian monimutkaista ja vaikeaa.
Kasvuyritysten rahoitus- ja kasvumahdollisuudet tulee turvata. Yksi erittäin hyvä vaihtoehto on se, että yksityisten pääomasijoittajien pääomaverotusta helpotetaan irtaantumisvaiheessa, kuten valtionvarainministeri Urpilainen on ehdottanut.
Pienille ja keskisuurille yrityksille tulee mahdollistaa hyvinä aikoina voitoista verovähennyskelpoisesti tehtävät varaukset/rahastointi tuleviin panostuksiin investointeihin, kansainvälistymiseen, tuotekehitykseen ja innovaatiotoimintaan.